Koti

On jo korkea aika vähän raottaa ovea mun kotiin täällä. Tämä postaus on pitänyt tehdä jo niin kauan, mutta nyt vasta sain vihdoin aikaiseksi räpsiä vähän kuvia tätä varten. Eli tervetuloa mun tämänhetkiseen kotiini!

Asun siis opiskelijakämpässä. Kämppä sijaitsee länsi-Amsterdamissa ja tästä on keskustaan matkaa varmaan joku 7-8 km, ja tämä on vähän semmosta "ghetto-aluetta". Tällä alueella asuu tosi paljon maahanmuuttajia (Turkista, Marokosta jne.) ja se näkyy vahvasti katukuvassa. Täällä näkee kyllä yhtä jos toista. Talot täällä on aika rumia eikä yhtään tyypillisiä amsterdamrakennuksia. Pelkkää betonia aikalailla. Toisaalta alunperin kouvolalaisen tytön on ollut helppo sopeutua. ;) Loppujen lopuksi tämä on kuitenkin ihan mukavaa seutua, ja toi järvi meidän kämpän vieressä tekee kyllä tosi paljon. Tarjoaa mahtavat lenkkimahdollisuudet ja muutenkin tuo kivaa maisemaa. Ja isona plussana tää kämppä on niin lähellä koulua!

Ensin kuvia mun huoneesta. Mulla tosiaan on oma kylppäri, mikä on suuri plussa! Mun huone on ihan kompaktin kokonen ja tämä oli valmiiksi kalustettu. Itse olen hommannut muutamia koristeita ja sisustusjuttuja tänne tekemään tätä kodikkaaksi. Kovin paljoa ei ole viitsinyt ostaa, koska kaikkea ei kuitenkaan saa raahattua koti-Suomeen. Paljon olen saanut myös lainaan hollantilaiselta ystävältäni (pyyhkeitä, peittoja, tyynyjä, varapatjan yms yms) ja se on kyllä ollut tosi suuri apu.
En tajua miksi yhden seinän pitää olla sininen. Lisäksi se on täynnä valkoisia länttejä, sillä entisillä asukkailla on ilmeisesti ollut julisteita tms. seinällä ja niistä on jäänyt jäljet. Toisaalta tämä sininen seinä on ihan inhimillinen, koska kämppiksillä on myös vihreitä ja oransseja seiniä.

Minä mukavasti ikkunassa! :):)

Meillä on täällä kämpässä semmonen pitkä käytävä, jonka varrella on kaikkien huoneet. Yhteensä meitä on siis 13 opiskelijaa yhdellä käytävällä. Käytävän päässä on kaksi huonetta: pieni huone, jossa on pesukone ja kuivausrumpu sekä suurempi huone, jossa on keittiö ja olohuone. Meidän keittiö on vaihtelevasti siistissä ja ei-niin-siistissä kunnossa. Mä olen aikamoinen siivoushirmu ja tykkään pitää keittiön siistinä. Kaikilla ei ole ihan täysin samat siivouskäsitykset, joten välillä keittiö on suoraan sanottuna aika pommin jäljiltä.
Meidän keittiö on myös täynnä kuvia ja mitä mielenkiintoisinta rojua edellisiltä opiskelijoilta. Seinillä olevat tekstit ja koristeet on aika pitkälti edellisiltä asukkailta. Aika hauskaa, että jokainen jättää tänne oman jälkensä.
Meillä on jokaisella jääkaapissa omat hyllyt ja lisäksi omat vetolaatikot kuivatavaroille. Kuvissa näkyy oransseja lappuja, joissa lukee meidän nimet. Lisäksi lappuja on huonekaluissa. Yhtenä iltana aika kauan sitten askarreltiin noita lappuja ja jokainen sai kirjoittaa kyseisen huonekalun tai keittiölaitteen nimen omalla kielellään.
Mä askartelin meille myös Kitchen Notebookin, johon me kirjoitellaan muuten vaan viestejä ja informoidaan toisiamme erilaisista asioista. Se on ollut kovassa käytössä!
Lisäksi meidän keittiönpöydällä on MAILBOX, johon tuodaan aina postilaatikossa olleet postit. Sieltä jokainen voi sitten napsia omansa. Lämmin kiitos kaikille teille, jotka olette laittaneet mulle postia! Kyyneleet tulee silmiin joka kerta ja se vaan tuntuu ihan mielettömän hyvältä! Kiitos!

Siinäpä mun kotia. Vaikka mä pidemmän päälle kaipaankin omaa asuntoa, tämä on ollut ihan paras ratkaisu täällä. Aina on juttuseuraa jos sitä kaipaa ja omaa aikaa saa menemällä omaan huoneeseen. Yhteiset illallishetket, kahvi- ja teehetket sekä yhdessä leipominen on ihan parasta! Ja mulla on kyllä ihan huippukämppikset.

Amsterdamissa on alkanut ilmat viilentyä. Plussan puolella mennään kuitenkin vielä reilusti. Viikonlopuksi mä saan taas ihania vierailijoita Suomesta. Sitä odotellessa!
Mukavaa viikkoa!

Elossa

Se ei sitten ollutkaan ihan mikään peruslenssu. Loppujen lopuksi mulla todettiin todella ärhäkkä mononukleoosi eli rauhaskuume. Yhteensä mä makasin sängyssä reilu pari viikkoa ja tällä viikolla vihdoin alkoi olo helpottaa. Nyt mä rupean olemaan jo aikalailla elävien kirjoissa jälleen. Olen tän viikon ollut hollantilaisen ystäväni perheen luona Rotterdamin lähellä. He hakivat minut sunnuntaina tänne, mikä oli kyllä niin oikea ratkaisu. Täällä on ollut koko ajan seuraamassa mun vointia, oon saanut ruokaa (sen mitä olen pystynyt syömään) ja muutenkin musta on pidetty niin hyvää huolta. Ja vihdoin tuntui, että pystyin täysin vaan rentoutumaan. Se varmasti edesauttoi myös paranemista.

Kyseistä tautia en kyllä soisi kenellekään. En oo koskaan elämässäni ollut niin kipeä kuin nyt olin, ja niin pitkän aikaa! Viime viikonloppuna tauti yltyi niin ärhäkäksi, etten pystynyt enää syömään enkä juomaan ja jopa hengittäminen oli tuskallista. Mutta ei niin paljon huonoa ettei jotain hyvääkin. Tulipahan koettua ambulanssikyyti sairaalaan ja neljä lääkärikäyntiä muulla kuin äidinkielellä. Kokemuksia, kokemuksia!

Tänään mä vihdoin rupean olemaan sen verran voimissani, että menen vihdoin takaisin kotiin. Tämä viikko on vielä ollut aikaa niin itselle. Ja vaikka tulevat viikot otan niin rauhassa kuin vain ikinä osaan, on niin ihanaa päästä takaisin arkeen ja rutiineihin. Mä ootan niin paljon, että pääsen takaisin kouluun! Ja vielä enemmän odotan, että pääsee taas tekemään ja näkemään.

Torstaina mulla oli jo sen verran voimia, että jaksoin lähteä hetkeksi ulos. Hollantilainen ystäväni vei mut yllärinä suomalaisille joulumarkkinoille Rotterdamiin. Olen niin onnellinen, että jaksoin lähteä sinne. Oli niin kotoisa olo ja sain ihan hullusti uutta energiaa sieltä. Suomalaista kahvia, karjalanpiirakkaa ja korvapuustia. Kotiinviemisinä Fazerin sinistä ja Pentikin joulukuusenkoristeita perheen äidille, joka musta on pitänyt tän viikon huolta. Vaikka ulkomailla asuessa haluaakin kokea kaikkea, mitä kotimaassa ei pysty kokemaan tai ei ole, on ihanaa välillä saada vähän kodintuntua.

Tulevina viikonloppuina mulla on tulossa Suomesta vieraita. Kivaa taas päästä taas näyttämään mun huudeja täällä ja ennen kaikkea nähdä rakkaita ihmisiä. Aika vaan lentää ja aika tarkalleen kuukauden päästä onkin aika mennä jouluksi kotiin. Onneksi mulla on vielä kuukausi vaihtoa jäljellä joululoman jälkeen. Mä en nimittäin todellakaan olisi vielä valmis lähtemään kotiin.

Terveisiä punkan pohjalta!

Täällä ollaan jo toista viikkoa kipeänä. Mä en oikeesti muista koska olisin ollut näin kipeä. Mulla oli paha flunssa joku muutama viikko sitten. Siitä mulle oli jäänyt jäljelle tosi sitkeä yskä. Maltoin lepäillä tasan sen viikon ja sen jälkeen rupesin aika normaalisti taas lenkkeilemään ja treenaamaan. Mitä tästä opimme: odota kunnes olet täysin terve! Ei voi muuta kuin itteään syyttää. Viime viikolla loppuviikosta mun olo alkoi mennä taas huonompaan suuntaan. Meillä oli torstaina se iso markkinoinnin ja kansainvälisen kaupan tentti, johon mä laahustin särkylääkkeen voimalla. Onneksi sain tentin oikein hyvin tehtyä ja nyt se on ohi!

Mä oon tosi harvoin kipeänä ja en edes muistanut kuinka kurjaa se on. Ja ulkomailla vielä kurjempaa. Mä olin päättänyt, etten kyllä lähde lääkäriin kuin pakon edessä. Kun olo ei ollut eiliseen mennessä vielä kohentunut yhtään, pikemminkin päinvastoin, päätin, että nyt on mentävä. No se ei ollutkaan sitten niin yksinkertainen homma. Mulla ei nimittäin ollut mitään hajua mihin mennä. Toki täällä on julkinen terveydenhuolto, mutta mulla ei ollut eilen voimia lähteä matkustamaan ympäri kaupunkia. Onneksi hollantilainen ystäväni auttoi minua. Jälleen kerran. Hän oli äitinsä kanssa googlettanut lähelläni olevia lääkäreitä ja niinpä hän antoi minulle numeron. Yritin eilen aamulla soittaa sinne ja minkä vastauksen sainkaan: puhelinvastaaja HOLLANNIKSI. Öööö... Suljin luurin ja mietin, että mitäs nyt. Päätin yrittää vielä uudelleen ja keskittyä tosissaan jospa mä jotain ymmärtäisin. Vastoinkäymiset eivät loppuneet siihen sillä toisella yrittämällä puhelimeni ilmoitti, että prepaid-liittymästäni oli arvo loppu. Eipä enää soitettu mihinkään. Whatsappasin ystävälleni, että nyt ollaan lirissä. Hän oli yliopistolla luennolla, mutta antoi onneksi minulle äitinsä numeron. Ei muuta kuin whatsappia seuraavaksi hänelle. Ja hän oli pelastava enkelini. Hän soitti puolestani lääkäriin (aivan taloni vieressä) ja varasi minulle ajan tunnin päähän. Huh!

Tunnin päästä laahustinkin jo kohti lääkäriä. Ja toinen pelastava enkeli, rakas tanskalainen kämppikseni, mun käsikynkässä mua sinne saattamassa. Lääkäri puhui suht hyvää englantia ja määräsi mulle vahvimmat antibiootit. Nyt mä olen ollut täysin petissä jo monta päivää ja toivon, että olo pian kohenisi. Vieläkin tosi kurja ja kuumeinen olo, mutta jospa jo huomenna olisi parempi. :)

Tällaisina hetkinä jos joskus tulee koti-ikävä. Miettii vaan kuinka haluaisi olla porukoiden hoivattavana kotona ja mennä lääkäriin ilman mitään säätöä kielen tai minkään muunkaan kanssa. Vaikka mullakin on täällä monta kämppistä, jotka ovat auttaneet mua tosi paljon, silti tulee olo, että on aika yksin. Varsinkin öisin kun ei saa nukuttua. Niinä hetkinä tulee itku silmiin ja niin palava halu palata kotiin. Mä oon näinä päivinä monesti ajatellut kuinka asiat on aina niin suhteellisia. Joskus koti-Suomessa valitan jostain niin turhista asioista. Täällä mä oon tällä hetkellä kaukana kotoa, kuumeen kourissa ainoana toiveena vaan parantua. Joten tämä on itselleni tulevaisuuteen: it could be worse!

Ja mä en tosiaan ole ollut täällä yksin. Mun kämppikset ja ystävät on auttanu mua kaikessa mihin oon vaan pyytänyt tai ollut pyytämättä apua: käyneet kaupassa, tulleet lääkäriin kanssani ja kysyneet vointia päivittäin. Tästä tilanteesta olen myös oppinut, että pitää kehdata pyytää apua kun sitä oikeasti tarvitsee. Sitä varten on ihmiset ympärillä. Ja koska itse auttaisin automaattisesti vastaavassa tilanteessa kun joku pyytäisi apua, niin miksi ei toiset auttaisi. Kyllä apu vaan tuntuu niin hyvältä kun sitä aidosti tarvitsee.

Siitä tentistä vielä. Mä en oo koskaan varmaan lukenut tenttiin niin paljoa kuin nyt! Toki lisäpanostusta vaati englanninkielinen ammattisanasto, mutta kyllä siihen oli asiaakin. Lisäksi kun täällä ei oikein tiedä, mitä meidän kuuluu tenttiin tietää. Opettajat hollannissa arvostavat enemmänkin lyhyitä, ytimekkäitä vastauksia. Suomessa olen tottunut selittämään jokaikisen sanan ihan kysymyksestä lähtien ja osoittamaan, että olen myös oivaltanut asian.

Pahoitteluni niin kattavasta sairauskertomuksesta. Halusin vaan jakaa näitä vaihdon ei-niin-hyviä päiviä. Vaikka mä oon täällä niin onnellinen ja nautin tästä vaihdosta ihan täysillä, ei kaikki päivät ole ruusuilla tanssimista. Samaa arkea se on täällä kuin Suomessakin. :) Päivitän heti jotain kivempaa kun pääsen punkan pohjalta hieman jaloilleni.

Energiaa syysiltoihin!